Kakkosnumero työn alla

20.3.2009

Tervehdys taas, lukijat.

WoW-lehden sivustolla on pienen hiljaiselon jälkeen kerrottavana hienoja uutisia: ensimmäinen numero löysi lukijansa, ja lukijakyselyn perusteella olette olleet myös tyytyväisiä lehteen. Lukijakyselymme kautta saimme myös selville mitä kaipaatte lisää, ja juuri näitä aiheita on luvassa kakkosnumerossa.

Sivun laitaan on nyt päivittynyt esikatsaus kakkosnumeron kannesta. Kuten näkyy, luvassa on iso annos lorea, jota erityisesti kaivattiin. Teemana ovat tällä kertaa 3.1 -päivityksen ja Ulduarin kunniaksi Titaanit ja kääpiöt. Keskitymme tällä kertaa PVE:n lisäksi myös esimerkiksi Arena-PVP:hen. Kannesta kannattaa myös huomata lehden uusi ja kaunis logo, joka on aiempaa helpompi bongata lehtihyllystä.

Toimitus on jo tietenkin täydessä työn touhussa kakkosnumeron kanssa, ja lopuksi lisäbonuksena aitoa tilannekuvaa. Testasimme tuoreen World of Warcraft -miniatyyripelin, joka ei ehtinyt kauppoihin ajoissa päästäkseen viime numeron WoW Unplugged -artikkeliin. Tanariksen autiomaassa kohtasivat verisessä taistossa Pyykkösen allyt ja Huttusen hordet. Kukako voitti? Se paljastuu lehdessä.

- Janne Pyykkönen, päätoimittaja.

Osallistu palautekyselyyn!

2.1.2009

World of Warcraft -lehden ensimmäinen numero on poistunut kaupoista, ja nyt haluamme kuulla teidän mielipiteenne lehdestä. Toivottavasti siis käyttäisit muutaman minuutin ajastasi ja auttaisit meitä kehittämään lehteämme tulevia numeroita varten.

Voit vastata kyselyyn nimettömänä, mutta halukkaat voivat myös osallistua arvontaan (tietoja ei käytetä suoramarkkinointiin). Vastanneiden kesken arvomme 1 kpl WOW The Adventure Gamea ja 2 kpl WOW The Miniature Game: Core Starter -pakettia. Palkinnot tarjoaa yhteistyökumppanimme Fantasiapelit.

Kiitos!

20.2.2009: Kyselyyn ei oteta enää vastauksia, kiitos kaikille vastanneille! Arvonnassa arpaonni osui seuraaville henkilöille:

1. palkinto, WoW the Adventure Game
Jarno Kuusela, Jyväskylä

2.-3. palkinnot, WOW The Miniature Game: Core Starter
Mika Latokartano, Espoo
Sini Pöyhtäri, Himanka

Tunnelmia Wrath of the Lich King -yömyynnistä

13.11.2008

Viime yönä 12-13. marraskuuta 2008, 20 suomalaista jälleenmyyjää avasi ovensa minuutin yli kaksitoista Blizzardin World of Warcraft: Wrath of the Lich Kingin julkaisua varten.

Myymälät Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Järvenpäässä, Tampereella, Lahdessa, Porvoossa, Oulussa, Raumalla, Rovaniemellä, Vaasassa, Kokkolassa ja Jyväskylässä myivät sekä pelin normaaliversiota että rajoitettua Collector’s Editionia.

Kävimme katsastamassa, miten jonotus sujui Helsingin City-käytävän Tilt-pelikaupassa sekä Kampin ostokeskuksen GameStopissa ja Konsolinetissä.

City-käytävän Tilt-pelikauppaan saapui ihmisiä runsain mitoin

City-käytävällä oli myös viihdykettä odotusta lieventämässä

GameStopin jonossa ensimmäisinä olivat Elli, Mande ja Jebu. Kolmikko odotti laajennukselta lähes yksimielisesti uutta pelattavaa World of Warcraftin maailmassa. Elli arveli Wrath of the Lich Kingin parissa menevän koko yön, jos serverit vain toimivat kunnolla - ja mieluiten ilman lagia. Myös Mande odotti yön venähtävän pitkäksi, mutta Jebu pisti astetta paremmaksi: mies suunnitteli pelaavansa 24 tuntia putkeen.

Kampin GameStopin ensimmäiset jonottajat 

Fenelatos, Argent Dawn saapui paikalle asiaankuuluvissa vetimissä

Haltiatytöt Marawyn (Vivian) ja Istaria (Josianne)

Ostokeskusta viisi kerrosta ylempänä myös Konsolinetin ulkopuolelle oli kerääntynyt kiitettävä määrä ihmisiä, joista Rasmus, Joel ja Juho olivat saapuneet paikalle muita ennen. Rasmus tunnustautui vähemmän fanaattiseksi wowittajaksi, sillä mies on pelannut verkkoroolipeliä etupäässä Burning Crusade -lisäpaketin mukana tulleen ilmaisen kuukauden ajan. Hän kaavailikin Lich King -paketin avaamisen jäävän myöhemmälle ajankohdalle. Joel sen sijaan suunnitteli loppuyönä menevän pitkään, ja hän odotti lisäpaketilta eniten sen uutta mestaa. Jonossa kolmantena odottava Juho oli pitkälti samoilla linjoilla:

- Yöllä menee pitkään. Ja huomenna. Ja ylihuomenna. Uni tulee vasta ensi viikon alussa, hän naureskeli.

Kummankin kolmikon matkaan lähti World of Warcraft -lehti vaivanpalkaksi kommenteista.

Innokkaita riitti myös Konsolinetin ulkopuolella

Muuta kuvasatoa:

  

Julkaisupäivä: se on täällä!

17.10.2008

WoW-lehti saapui tänään kauppoihin. Voit tarkistaa näppärästi lähimmän sitä myyvän paikan täältä. Käy hakemassa omasi, ja sen jälkeen sana on vapaa: palautetta lehdestä voi antaa tämän viestin kommenttiosiossa. Ainakin muutamassa paikassa lehti on kätketty Pupu Tupunoiden ja muiden lastenlukemistojen taakse, joten sitä voi joutua etsimään silmä tarkkana.

Menossa on lisäksi muutenkin mielenkiintoiset ajat World of Warcraftin maailmassa. Wrath of the Lich Kingin tuloa valmisteleva esipäivitys saapui, ja sekoitti pakkaa melko lailla. Parin päivän ajan ehtivät hihkua Retri-paladiinit, joiden juhlat näyttävät kuitenkin päättyvän. Prot-warriorin onnellisena omistajana voin itse todeta, että warrior-tankkaus ei ole koskaan ollut näin hienoa, ja useamman tonnin Shield Slam hiljentää vastuksen kummasti PVP:ssä . Druidini taas on vielä hiljaisena, sillä panssariarvot laskivat yli 12 000 pisteellä. Saa nähdä kumman tankin valitsen Lich Kingiä taltuttamaan. Seuraava projekti on joka tapauksessa retki vanhaan kunnon UBRS-luolastoon hakemaan Jenkins-titteliä

- Janne Pyykkönen, päätoimittaja

Ja kuten todettiin, sana on vapaa.

Melkein perillä

16.10.2008

Odotus alkaa olla ohi, sillä lehti saapui painosta toimitukseen asti. Voit hakea sen huomenna hyvinvarustetuista lehtipisteistä.

Painotuoreen lehden välistä pilkottaa juliste.

Painotuoreen lehden välistä pilkottaa juliste.

Lehden päätoimittaja-Pyykkönen kävi myös tässä  odotellessa kertomassa YleX:illä,  miksi World of Warcraftin pelaaminen on niin hienoa puuhaa. Voit kuunnella radiolähetyksen tallenteen Ylen Areenalta.

Julkaisua odotellessa osa 2: valmistaudu hyvin

16.10.2008

World of Warcraft elää tällä hetkellä pahinta hiljaiselonsa aikaa sitten The Burning Crusaden odotuksen, ehkä jopa pahempaakin. Into vanhojen raid-luolastojen koluamiseen on monilla vähissä, kun betatestistä kuullut tai saadut kokemukset kielivät ikävästi siitä, että vanhat vaivalla hankitut varusteet jäävät kuitenkin vanhoiksi. Kuten Miikkakin jo aikaisemmin totesi, tällaiseen ajatteluun ei kannata vaipua. Päinvastoin, pelin maailma on nyt avoin mahdollisuuksille.

Miksikö? Hiljaiset palvelimet ja raid-vapaat antavat mitä parhaimmat mahdollisuudet kasvattaa rahavarastoja, sillä laajennuksessa menot kasvavat jälleen moninkertaisiksi. Mikäli tämä tai muukaan pienempi valmistautuminen eivät kiinnosta, kannattaa kuitenkin pitää mielessä eilen julkaistu 3.0.2-päivitys. Päivityksen anti kannattaa ottaa eräänlaisena Wrath of the Lich Kingin harjoituksena. Uudet talentit vaativat totuttelua ja kokeilemista, ja muuttuvatpa joidenkin hahmojen, kuten paladiinin pelaaminen varsin olennaisesti. Pelkästään hahmoluokkakohtaisia taitojen ja ominaisuuksien uudistuksia on kymmeniä, ja nyt uudistuksiin kannattaa varautua kaikessa rauhassa.

Lisäksi peliin saapui nyt uusi inscription-ammatti. Harjoittele itsellesi uusi, kiehtova ammatti tai rahasta tylysti uusien inscriptaajien ahdingolla keinottelemalla Auction Housessa. Helposti kerättävien yrttikasvien hinta on inscriptionin takia noussut hetkeksi jopa kymmenkertaiseksi.

Entäpä vanhat raid-luolastot? Totta kai uusien ja hienojen tavaroiden saaminen on kivaa, mutta suurinta riemua luolastoissa on uusien pomojen kaataminen ja saavuttaminen. Vanhojen luolastopomojen tekemää vahinkoa ja niiden osumapisteitä vähennettiin päivityksessä olennaisesti, joten nyt jos koskaan on hyvä hetki netota uusia kaatoja ja kokemuksia! Sitä paitsi, mitä väliä, vaikka osa kamoista vanhenisikin ennen tasoa 80, se vähentää ainakin lootin jaosta koituvaa draamaa. Lisäksi kannattaa lohduttautua sillä, että esimerkiksi vanhat T3-tason kamat olivat vielä Karazhan-tasollakin kohtuullisen kovaa valuuttaa, ja vanha julkaisun aikainen Karazhan ei todellakaan ollut helppo paikka. Panostamalla nyt PvE:hen uusien ja uljaiden luolastojen valloittaminen on paljon kivuttomampaa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että jos pelin tärkein tavoite on saada parhaat mahdolliset tavarat, loppuu peli-into aika nopeasti heti, kun tämä tavoite on saavutettu.

Entä jos inscriptaaminen, helppo raha tai pomokaadot eivät kiinnosta? Kapsekki olalle ja seikkailemaan! Uusi achievement-järjestelmä tarjoaa tutkimis- ja saavuttamishalukkaille sadoittain tavoitteita ja antaa vanhojenkin alueiden tutkimiselle ihan uutta puhtia! Jos Azeroth jäi ottamatta kunnolla haltuun, nyt on hyvä tilaisuus! Lisälevyyn on vielä noin kuukausi aikaa, ja se aika kannattaa käyttää hyvin. Näin kaikki uusi informaatio ei tule ylitsevuotavana ja järkyttävänä kokemuksena, vaan uuden maailman kimppuun pääsee valmistautuneena ja itsevarmana.

Tero Lehtiniemi on yksi WoW-lehden toimittajista.

Julkaisua odotellessa: kun kukaan ei jaksa

8.10.2008

Kuten kaikki historiaan, kirjallisuuteen tai supersankarien sanontoihin tutustuneet tietävät, historia toistaa itseään. Moni tietää myös, mitä tästä seuraa. Jos ei tunne historian virheitä, on tuomittu toistamaan niitä. Syvällistä, mutta yllättäen tämä pätee myös World of Warcraftiin.

Wrath of the Lich King on tätä kirjoittaessani reilun kuukauden päässä ja sen huomaa pelin palvelimilla, mutta ei positiivisessa mielessä. Käsi ylös – kenen killasta löytyy ämpärikaupalla porukkaa, jotka hengailevat illasta toiseen Shattrathissa, mutta eivät viitsi, jaksa tai halua tehdä mitään, koska ”se Lich King tulee kumminkin kohta”? Aika monta kättä, niin arvelinkin. Välittäkää näille tyypeille sanomani: herätkää, pahvit!

Perus-WoWin vaihtuessa Burning Crusadeen monessa killassa koettiin täsmälleen samanlaisia tapahtumia. Kukaan ei jaksa raidata, koska ”Lich Kingissä saa heti parempia vihreitä”. Kukaan ei jaksa ajaa PVP:tä, koska ”Lich Kingissä ei honorista ole kuitenkaan hyötyä”. Itseasiassa ainoa, mitä suuri osa pelaajista jaksaa tehdä, on valittaa siitä, miten mitään ei jaksa tehdä.

Pohtikaapa seuraavia väitteitä, joita on esitetty laiskuuden syiksi:

Väite 1: Turha raidata, koska Lich Kingissä saa laiturilta parempia vihreitä.

Roskaa. Jokainen perus-WoWissa raidannut muistanee vielä, miten paljon totuutta tässä väittämässä oli aikanaan: ei yhtään. Itse lähdin Burning Crusadeen T2/T3-tason kamoissa, joita en sitten vaihtanutkaan ennen kuin Karazhanissa tai vielä kauempana. Betaa pelanneena voin kertoa, että sama pitää paikkansa edelleen. Jopa T5-tason kamoilla pärjää pitkään, ellei jopa Naxxramakseen saakka.

Toki poikkeuksia löytyy ja jokainen saa varmasti pari parannusta kivikoviin kamoihinsakin, mutta varusteiden kerääminen nyt on kuin pistäisi rahaa pankkiin. Sama pätee myös PVP:hen, sillä PVP-epiceillä moni hahmoluokka pääsee todella pitkälle.


Väite 2: Ei nyt kannata muutenkaan tehdä mitään, Lich King tulee niin pian.

Jälleen, puppua. Lich King todella tulee pian, mutta pohtikaa, mitä se tarkoittaa. Miljoona tyyppiä vaihtaa ammatikseen Inscriptionin, tarviten näin rekkalastillisia kukkia. Vielä useampi tyyppi vaihtaa ammattia johonkin muuhun, ja tarvitsee näin rekkalastillisen nahkaa, malmia tai kangasta. Fiksu mies voi pian tehdä itselleen huikean tilin.

Sitä tiliä myös tarvitaan, sillä Burning Crusaden tavoin Lich King nostaa rahanmenon uuteen potenssiin. Lentoratsun siivet pitää talvikäsitellä, tarjolle tulee uusia, entistä kalliimpia ratsuja. Ja oletteko nähneet uuden Engineering-ratsun? Kuka ei haluaisi ajaa moottoripyörällä! Nyt on mitä oivallisin paikka joko ottaa hyöty irti ihmisten malmitarpeista tai yrittää kytätä hyviä tarjouksia ja kiskaista se oma engineeringinsä valmiiksi kattoon.

Väite 3: Ketä kiinnostaa? Ei jaksa.

Tämä on se kaikkein hämmästyttävin väite. Moisia pohtivan kannattaa katsoa peiliin ja pohtia, miksi yleensä pelaa koko peliä. Jos pelin ainoa suola tässä vaiheessa on uusien varusteiden keräily, eikä pelistä saa enää muuta nautintoa, kannattaa oikeasti harkita muita harrastuksia ja pelejä.

Syysilmojen ollessa vielä suhteellisen hyvällä tasolla kannattaa sulkea World of Warcraft ja lähteä ulos nostamaan vaikka tosielämän sienestystaitoa. Ladatkaa akkujanne ja ottakaa etäisyyttä peliin. Näin Lich King tuntuu paljon tuoreemmalta ja uudemmalta. Ja vaikka ei tuntuisikaan, ainakaan meidän vielä pelaavien ei tarvitse kuunnella vähään aikaan tätä ruikutusta.

Miikka Lehtonen on yksi WoW-lehden toimittajista.

Pelaajilta pelaajille

24.9.2008

Mikä on World of Warcraft -lehti?

Kyseessä on erikoisjulkaisu, joka keskittyy World of Warcraft -verkkoroolipelin maailmaan. Lehdessä käsitellään pelin koko maailmaa: peliä, pelaajia ja pelin ympärille muodostunutta elämäntapaa ja ilmiötä. Lehden kirjoittajat ovat ammattitoimittajia ja itsekin aktiivisia WoW-pelaajia. Kyseessä on siis pelaajilta pelaajille tarkoitettu julkaisu, olit sitten uusi tulokas tai hardcode-raidaaja.

 

Mutta miksi ylipäänsä tehdä WoW-aiheinen erikoisjulkaisu?

Vastaus olisi helppo perustella pelkillä numeroilla. WoW:ia pelaa maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa pelaajaa. Se on selkeästi menestystarina, jolla ei ole vertaa verkkoroolipelien historiassa. Se on ilmiö, joka on laajentunut kauas itse pelin ulkopuolelle. Eikä ihme, sillä peli on yksinkertaisesti huippulaatua. Siitä on muodostunut mittatikku kaikille muille nettiroolipeleille, halusivat niiden tekijät ja pelaajat myöntää sitä tai eivät.

 

WoW:in maailma on sekä pelin sisällä että sen ulkopuolella hämmästyttävän laaja ja moniulotteinen. Marraskuussa peli saa toisen laajennusosansa Wrath of the Lich Kingin, jonka myötä sen maailma laajenee entisestään. Mikä siis olisikaan parempi hetki tehdä aiheesta oma lehti ja tuoda esille koko ilmiötä kotimaisten WoW-yhteisöjen voimin.

 

World of Warcraft -lehti keskittyy vahvasti Wrath of the Lich Kingiin. Kerromme laajalti laajennuksen tuomista uusista alueista ja ominaisuuksia. Paneudumme myös laajennuksen taustatarinoihin pelin maailmassa. Tämän lisäksi voit lukea lehdestä pelin suunnittelijoiden haastatteluja, yhteisöesittelyjä, tutustua ilmiöön nimeltä Theorycraft sekä kaikkien rakastamiin ja inhoamiin murloceihin.

Näillä sivuilla lehden tekijät tulevat kertomaan WoW-kokemuksiaan itse pelistä, Wrath of the Lich Kingin betatestistä ja lehden tuotannosta. Kertomuksia ilmestyy viikottain lehden julkaisuun saakka. Sivuilla voit myös osallistua mahtavaan kilpailuun, jossa voit voittaa itsellesi prinssi Arthaksen Frostmourne-miekan kopion!

 

Toivomme, että viihdyt lehden parissa ja että se avaa sinulle WoW:in huikeaa maailmaa vielä hivenen lisää.

 

WoW-lehti ilmestyy Lehtipisteisiin 17.10.

 

Janne Pyykkönen

Päätoimittaja