WoW 2/2011 saapuu pian

Arvoisat lukijat,

WoW-lehden Vuoden 2011 toisen numeron ilmestymispäivä on virallisesti tänään. Painotalon teknisistä ongelmista (joihin emme voi valitettavasti vaikuttaa toimituksesta) johtuen lehti ilmestyy kuitenkin myyntiin ja myös tilaajille päivän tai pari myöhässä eli ensi viikon alkupuolella. Voimme vain pahoitella ja toivoa teiltä kärsivällisyyttä.

Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa, ja WoW-lehden numerossa 2/2011 tarjoaa monipuolisen ja runsaan paketin World of Warcraft -aiheista kesälukemista. Voin tyytyväisenä kertoa, että viime numerossa käynnistämämme yhteistyö kansainväliseen maineeseen nousseen kotimaisen Paragon-killan kanssa jatkuu, ja kaksi sen pelaajista on mukana lehdessä vierailevina kirjoittajina. Tuhtiin 84 sivun sivumäärään mahtuu tietenkin myös paljon muutakin asiaa, ja lehdessä ovat mukana tällä kertaa esimerkiksi seuraavat jutut:

- Taurenien historia: Laajojen lore-artikkeliemme sarjassa keskitymme nyt Horden jaloihin taureneihin ja heidän perinteisiinsä.

- Pelihahmosi patsaaksi: Testasimme FigurePrints-palvelua, joka muuttaa WoW-hahmot tosielämän koristeiksi 3D Printing -teknologian avulla.

- Sooloraidaamisen mestarit: Millaiset pelaajat kaatavat yksin raid-pomoja tuntikausia kestävissä kamppailuissa? Millaista valmistautumista vaatii viiden tunnin pomotaisto? Hardcore-soolottajat Raegwyn ja Jider kertovat kokemuksistaan.

- Raid-kuntoon kesäksi: Paragonin zYN kertoo hyvän raid-johtamisen ja raidaamisen periaatteet.

- Millainen pelaaja olet: Pelitutkimusta käsittelevä uusi juttusarja alkaa artikkelilla, jossa pureudutaan Richard Bartlen klassisiin pelaajatyyppeihin.

- Warrior PvP:ssä. Paragonin Verdisha puhuu sotureista areenoilla ja jakaa viimeisimmät kokoonpanot ja taktiikat.

Lehdessä ovat tietenkin mukana myös esikatsaus 4.2-päivitykseen sekä kaikki tutut jutut, kuten Gor’bokin visailu, entistäkin komeampi Nubulaattori-sarjis sekä kiltaesittely, jossa on tällä kertaa vieraana Darksorrow-realmin Antipathy.

Lämpimin kesäterveisin,

Janne Pyykkönen / Päätoimittaja

P.S. Palautetta ja ideoita lehteen liittyen voi antaa myös lehden facebook-sivulla www.facebook.com/wowlehti, jolla toimitus jutustelee ajoittain lukijoiden kanssa.

Jätä vastaus