Kakkosnumero nyt kaupoissa
Nyt se on täällä.
World of Warcraft -lehden kakkosnumero on tänään saatavilla kaikista hyvinvarustetuista lehtipisteistä. Hae omasi.
Toimitukseen on tullut lisäksi jonkin verran kyselyjä siitä, onko edelleen mahdollisuutta hankkia lehden ensimmäistä numeroa. Nyt voimme iloksemme vastata, että kyllä voi. Paperiversiota ei valitettavasti ole enää saatavilla, mutta lehtiluukku.fi -palvelusta voi hankkia alennettuun hintaan lehdestä hyvälaatuisen digitaalisen version. Jos lehtien digijakelu epäilyttää ajatuksena, paria ensimmäistä aukeamaa voi tutkia saitin esikatselutilassa.
P.S. Jos joku kaipaa vielä todisteita siitä, että tietokoneroolipelaaminen on nykypäivänä uskottava harrastus: WoW-ilmiötä ja -lehteä arvostaa toimituksessa piipahtanut tosielämän PVP:n harrastaja ja Suomen ainoa matkaileva kung fu -räätäli Arman.
Lehteä saa kommentoida, kehua, ruotia ja kritisoida tällä sivustolla, kuten tehtiin myös ensimmäisen numeron kanssa. Toimitus toivottaa kaikille miellyttäviä lukuhetkiä.
- Janne Pyykkönen, päätoimittaja



h-town.fi |
10. huhtikuuta 2009 kello 22.29
Mahtava lehti! Jälleen täynnä asiaa. Hyviä ohjeita, paljon lorea.. Hienoa oli myös että areenat oli otettu huomioon
12. huhtikuuta 2009 kello 0.08
Mainio lehti, paljon tietoa ja taitoa sen sivuille pistetty : ) Luki mielellään läpi alusta loppuun!
14. huhtikuuta 2009 kello 12.59
Ihan mahtava lehti!!!!! Pidin 2 numeron uudesta logosta
ja muutenkin paljon hyvää lukemisen arvoista asiaa.
14. huhtikuuta 2009 kello 17.44
Loistavasti tehty numero, erinomaista työtä! Jatkakaa samaan malliin
15. huhtikuuta 2009 kello 12.52
milloin mahdollisesti voi tilata kyseisen lehden?
helkkarin hyvä lehti kyseisen pelin pelaajille.
15. huhtikuuta 2009 kello 14.31
Hyvä lehti, ensimmäinen lehden hyvä taso jatkuu. Lore oli erittäin mielenkiintoista. Ainoana miinuksena voisin sanoa että joidenkin juttujen otsikot ja alatekstit olivat hyvin hyvin vaikea lukuisia. Mutta kokonaisuutena hyvää tasoa, jatkakaa samaan malliin.
17. huhtikuuta 2009 kello 19.27
Aivan mahtava tämä lehti. Ekaa numeroa pienellä varauksella menin silloin joskus ostamaan, nyt otin jo varmana liuskan lehtihyllyltä kätösiin, kun tiesin että sisältö on laadukasta ja en pettynyt. Kirjoitustyyli on miellyttävää, kivasti välillä leikkisääkin ja kiintoisaa asiaa löytyy. Luen kaikki jutut, vaikka sitten kiinnostusalueeni ulkopuoleltakin.
Pientä vikinää sanon siitä, että joidenkin juttujen väliin on laitettu lisätietoja ja laatikoita, jotka vievät koko sivun. Ne hieman hassusti katkaisevat itse pääartikkelin lukemisen, niin että joudun palailemaan taaksepäin lukemaan ne väliinjääneet. Toivottavasti ymmärsitten mitä meinasin tällä, vaikkei kovin iso juttu olekaan, kuitenkin sen verran että se mieltäni kosketteli lukiessa.
Hihi, sain myös kivoja addon-vinkkejä kokeiltavaksi. :]
18. huhtikuuta 2009 kello 3.06
Erin omainen lehti paljon hyvää asiaa. Lore oli mielenkiintoista lukea, ja aloittelijoille tämä addon asia oli hyvin tehty. Miinuksena tulee juuri nämä otsikot, kun ovat vähän epäselkeitä. Sai muutamassa kohassa arvailla kirjaimia hehe. Ja sitten tämä että lisä tieto laatikot oli vähän hassusti sijoitettu, niin kuin edellinen kirjoittaja totesi.
18. huhtikuuta 2009 kello 22.15
Pätevä aviisi.
Ensimmäisen numeron kanssa emmin pitkään kun epäilin sisällön mielekkyyttä mutta kun viimein sen hankin, olin myyty sekä asiantuntevuudesta, laajuudesta kuin innokkuudesta aiheeseen. Toisen numeron riistin itselleni heti tuoreeltaan.
Painotuotteenne kosketti minua syvästi, ehdottomasti jatkoon!
21. huhtikuuta 2009 kello 22.57
Todella hyvä lehti! Lorea ja tietoa muiden rotujen historiasta saisi olla seuraavissakin lehdissä. Kysyin kavereilta mitä mieltä he ovat uudesta lehdestä ja vastaus oli: “Mahtava lehti, mutta nyt n00bit niinkuin sinä saavat liikaa tietoa”. Kuitenkin me n00bit ja klikkerit haluamme että pidätte yllä hyvää tietovirtaa roduista, loresta ja siitä mitä tapahtuu ympäri Azerothia. Pitäkää hyvä työ yllä!
28. huhtikuuta 2009 kello 12.33
Kiitos kaikista tähänastisista kommenteista! Toivottavasti niitä saadaan lisää, sillä kaiken palautteenne perusteella kehittelemme eteenpäin seuraavia numeroita.
2. toukokuuta 2009 kello 15.51
Lukekaa toki kommentteja myös GENistä, täältä: http://www.goblinexplosives.net/forum/viewtopic.php?f=1&t=854
Sinne on moni heittänyt myös kommenttia
4. toukokuuta 2009 kello 13.21
Kyllä tuli sellainen säälinsekainen ‘Voi elämä’ tunne kun näin lehden lähikaupassa, ‘vai ovat WoWi-nörtitkin saaneet ikioman lehden nyt’. Mutta eipä siinä kauaa mennyt kun mielenkiinnosta lehti oli jo kassalla kourassa.
Todella hyvä kokonaisuus, loresta pidin erityisesti, eikä suomen kieleen sekoitetut wow-termit tuntuneet millään tavalla oudoilta. Ultima-fontilla tehtyjä otsikoita saisi kuitenkin selkeyttää, kuten edellä on jo asiasta huomautettu.
Muuten erittäin hyvä lehti ja odotan jo innolla lehteä nro. 3! Jatkakaa samaan malliin. Vaikeutta kilpailuihin voisi ehkä hioa, vastaukset kun tuntuu löytyvän WoW Wikiä vähän selaamalla ^__^
13. toukokuuta 2009 kello 7.14
Todella hyvä lehti. Kannatti todella lukea hyvät vinkit moneen asiaan
13. toukokuuta 2009 kello 12.44
Kiitos viimeisimmistä palautteista.
“Lukekaa toki kommentteja myös GENistä, täältä: http://www.goblinexplosives.net/forum/viewtopic.php?f=1&t=854
Sinne on moni heittänyt myös kommenttia”
Kyllähän me niitä lueskellaan, kaikki mitä sanotaan kiinnostaa.
28. toukokuuta 2009 kello 21.52
Aivan mahtava lehti!!! ostin tänään ja luin läpi asti
30. toukokuuta 2009 kello 20.27
Veikkaan että hyvä lehti.
Mutta jatkuuko toinen osa ensimmäisestä osasta?
Mitä ensimmäisessä nrossa oli?
Mistä saa ensimmäisen osan?
31. toukokuuta 2009 kello 21.22
@Miettivä:
http://www.lehtiluukku.fi/pub?id=891
Lehtiluukku-palvelusta voi ostaa WOW-lehden digitaalisessa muodossa. SIeltä löytyy myös viime vuotinen WOW-lehden ensimmäinen numero.
WOW 1/2009, eli lehden toinen numero, on myynnissä Lehtipisteissä 9.6. saakka.
14. kesäkuuta 2009 kello 16.32
Juu, ihan mukava lehti mutta jäin kaipaamaan näin vasta puolivuotta sitten alottaaneena pelaajana taktiikoita eri “bosseille” . Netistä en oikein ole löytänyt suomenkielisiä ohjeita joten yleensä mene heroic raideille randomina (siis seuraan muita) WoW kusee siinä että kaikkialle tarvitsee achievementin ja mistäs sen jos aina tarvitsee achievementin. Ainoa tyyli on ollut laittaa tiimi (group) kasaan itse , mutta se ei aina toimi koska se on hieman riskiä huudella että achievement tarvittava jos joku sattuu kahtomaan että tiimin(groupin) johtajalla ei ole achievementtiä.
Terveisin : Sharahe , Laughing Skull .